Tästä etupihan vaahterasta on riesaksi asti levinnyt pikku vaahteran alkuja sinne, tänne ja tuonne. Jatkuvasti bongaan jostain pienen vaahteran alun ja kipaisen nopeasti nyppäisemään sen maasta irti. Pirulaisia jo vain 20cm mittaisena kun saa jo tuolloin kiskoa kaksin käsin! Mutta tällä vaahteralla on oma tarinansa ja siksi se on valtavan rakas. Minä nimittäin muistan kun tämä yhteistoimin istutettiin etupihalle kun olin aika pieni tyttö vielä, noin 5-6v vanha. Tuolloin vaahtera oli pieni ruipelo taimi, sittemmin vahvistunut ja nyt jo aika upea puu. Joka mittakaavassa kuitenkin vielä nuori puu vaahteraksi.
Etupihan nurmikko otti vähän osumaa kun kottikärrättiin 8 kuutiota soraa takapihalle. Nyt alue on eristettynä ja tosi hyvin tuo "polku" on jo toipunut.
Punaiset viinimarjat vielä kovin vihreinä.
Omenankukkalunta.
Reipas viikko sitten kylvötty nurmikko itää.
Näppärän puoliskon rakentama kukkapenkki terassin päädyssä. Olen niin surkea puutarhuri vielä näin alussa oma-piha -uraani, että valitsin turvallisesti samettikukkia ja muutaman yrtin.
Neilikat pitäisi istuttaa jonnekin.
Tomaattini jossa moooonta raakiletta.
Karviasmarjat tulossa. :)
Kaikkiaan tällä pihalla on oma tarinansa minulle, onhan tämä mummolani. Ihan mahtavaa saada hoitaa tätä paikkaa nyt omana ja tehdä niitä muutoksia kun haluaa. Paljon haluan kuitenkin säilyttää, etenkin nuo seitsemän omenapuuta ovat maailman paras asia. Omenaa on syksyllä ihan varmasti riesaksi asti, mutta onneksi on facebook ja voin jaella ystäville omppua omaan käyttöönsä. Eiköhän omputkin täältä sitten lopulta häviä parempiin suihin. :) Karviaismarjoja en ihan kauheasti arvosta, mutta niitä on kakarasta asti tuolta puskista napsittu joten haluan suoda saman ilon omilleni. Viinimarjat toki keitetään mehuksi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti