perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus

Me vietetään juhannus ihan kotosalla nautiskellen omasta pihasta. Juhannuspäivänä meille tulee ystäväperhe istumaan iltaa ja vilske on varmasti hurja kun paikalla on yhteensä seitsemän lasta! :D nyt juhannusaattona ollaan tehty pihahommia ja nautiskeltu helteestä. Nurmikkokin on vihdoin valmis ja pääsin ajamaan sen ensimmäistä kertaa muun nurtsin ohessa. Kukat kukoistavat, viinimarjat punertavat ja kesä on jees!!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kodinhoitohuone

Tältä näyttää kodinhoitohuone nyt. Pyykinpesukonetta ei ole nyt käytössä ja pyykkikaaos on melkoinen. Tänään khh:n lattia hiotaan, sitten ehkä perjantaina tai lauantaina asennetaan lattialämmitys. :) lattiakaivon renkaat pitää myös uusia, siksi tuosta ympäriltä on piikattu betonia pois. Hommaa riittää.

Pihapostaus vol 2

Mä en ois ikinä voinut uskoa että oma piha tekee mut näin iloiseksi ja onnelliseksi. Parvekkeella sain kaikki rehut tapettua eikä se ole sama asia siellä pienessä sopissa niitä kasveja kasvattaa kuin ihan taivasalla, omassa pihassa, omin käsin hoidettuna ja joitain istutettuna.. Kävin heti herättyäni pihalla kohnaamassa katselemassa, että joko nurmikko on tuuhea ja omenat kypsiä. No ei ihan vielä, mutta ei kaukana olla. ;)


Terassin yllä olevan omenapuut omenanraakileet kasvaa ihan huimaa vauhtia. 1,5 viikkoa sitten kukat lähtivät ja nyt nuo pikkuomput on jo reilun peukalonpään kokoisia. Ja niitä on muuten paljon.. Inhottaa sanoa, mutta liki toivon edes osan tipahtavan matkan varrella koska muuten ollaan syksyllä pahassa pulassa! :D Valkea kuulas näyttää tällä hetkellä siltä, että antaa eniten satoa. Siellä on monia satoja ompunalkuja! Toki pihan kaikista seitsemästä puusta yhteensä riittää omenaa meidän ja varmasti koko suvun ja tuttavapiirinkin tarpeisiin. Oi tervetuloa omenapiirakat, hillot, mehut, höysteet jnejnejne!!


Tomaatteja on tulossa tällä hetkellä noin 30-40kpl ja kukkia puskee jatkuvasti lisää. Olen lannoittanut aika rankalla kädellä tuota puskaa. Lajike on Red robin. Omaan silmään tuo etummainen tomaatti näyttää jo tuottavan lykopeenia jonkin verran. Kohta saadaan ekat maistiaiset. Tulisi vaan ne lämpimät ilmat takaisin, niin saataisiin makeat tomaatit. 


Punaherukat odottaa punastumistaan. Tätä ei kyllä tänä vuonna tule hirveitä määriä, sillä luulen pensaiden kärsineen kuivuudesta raakileiden kehitysvaiheessa. Tämän päättelin siitä kun liki kaikista tertuista on uloimmat marjat tippuneet kehitysvaiheessa pois. Mutta toisaalta eipä haittaa, ei ole kyllä suosikkimarjoja tämä. Etenkin kun pakastin on ennestään piukassa punaherukkamehua. 


Mansikkaa meillä on siellä, täällä ja tuolla. Ilmeisesti ihan luonnon omaa tuotosta. Saas nähdä saadaanko näistä mitään satoa. Jos edes lapset saisi maistiaiset. Onneksi näitä saa torilta halvalla parin viikon päästä! :D


Nurmikko on paikoitellen jo tosi tuuhea. Kylvöttiin lisää nurtsia kohtiin, joissa se ei vaan alkanut itämään kastelusta huolimatta. Tuossa oli niin kuiva kausi juuri kylvöaikaan, ettei ole ihmetytä itämättömyys.


Tästäpä en ole tainnut aiemmin mainita mitään. Sain ihan mahtavan raparperinalun sukulaiselta ja käänsin sitä varten noin neliön verran maata kompostimme vierestä, lannoitin ja istutin alun sinne. Möhlin istutuksen vahingossa kiskaisemalla alusta kaikki kasvusilmut pois (yritin kiskaista vain isoimman ja lähti sitten kaikki) ja pelkäsin ettei raparperi lähde enää kasvamaan mutta tänään aamulla käännetyn maan keskellä odotti aivan ihana yllätys. Satoa tästä ei saa vielä tänävuonna, tuskin ensi vuonnakaan kummoista, mutta auta armias sitten tulevina vuosina! Ja on muuten mahtava raparperilajike, varret ovat semmoisia parhaimmillaan ranteen paksuisia eikä todellakaan puisia!! Tervetuloa raparperipiirakat, kiisselit, hillot jnejnejne!! :D


Raparperivauvani. <3


Yrtit. Basilika kukoistaa, oikein nauttii tästä kasvupaikasta. Osa lehdistä on puolenkämmenen kokoisia. Ruohosipulia saa käyttää urakalla, sekin tuntuu viihtyvän. Timjami lähtenyt vasta nyt (!) kasvamaan, kun bongasin sen juurilta pienenpieniä kirvoja. Mäntysuopaliuoshoidon jälkeen pieni lempiyrttini on lähtenyt kasvamaan. Toivotaan mahtavaa satoa loppukesään.


Samettikukat saivat vierelleen neilikat ja äidiltäni saadun jonkun mikälie kasvin johon tulee keltaiset kukat. Samettikukat viihtyvät tässä myös paremmin kuin hyvin, ovat ihan mahtavan tuuheita ja tekevät kukkaa kukan perään. En tiedä missä roolissa antelias lannoitekäteni on tässä asiassa. ;)


Lisää ihanaa neilikkaa.


Mustasilmäsusannan ostin kiipeämään aitaa pitkin. 


Kukoistava hortensia. Näitä haluaisin lisää, ovat niin nättejä!

Tässäpä tämä pihapostaus, jopas tuli paljon kuvia. :)






maanantai 10. kesäkuuta 2013

Putkien paikalleen laitto

Tänään laitettiin uudet putket katon sisään odottamaan putkaria kytkemään ne käyttöön. Meidän makkarin katto oli pakko purkaa kokonaan, jotta putkien helppo pujottaminen mahdollistui. Se tuossa aamutuimaan eka purettiin. Käydään ostamassa uutta paneelia jossain vaiheessa sen jälkeen kun putkari on hyväksynyt meidän laittamat putket. Ja tokihan nuo putket pitää vielä kiinnittää koolauksiin, siinäkin on oma hommansa. Tässä kuvia tältä sangen tehokkaalta aamupäivältä.

Ja btw. Mä nukun sohvalla niin kauan kunnes makkarissa on uusi katto sillä a) 80-luvun lasivilla haisee aivan kauheelta ja b) mua inhottaa nukkua tommoset rämmäleet naamalla!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Viimepäivien hommia

Nyt on siirrytty sisähommiin ja kodinhoitohuoneen remontointiin. Tänään tulpattiin khh:n vesiputket, siinä oli kyllä mielenkiintoinen homma. Otettiin kupariputket talteen kun niistähän saa ihan hyvin rahaa. Koko talon kupariputkia ei kyllä jakseta repiä pois vaikka niistä parisen sataa saisikin. Seuraavaksi hiotaan betonilattia, sähkäri asentaa lattialämppärikaapelit ja me tasoitetaan lattia. Sitten annetaan vaan kuivahtaa ja vesieristyspuuhat saa alkaa. Tuntuupas kaukaiselta. Pyritään nyt saamaan khh kuntoon ja hankitaan sinne väliaikaisesti suihkukaappi jossa peseydytään kylppärin ollessa vaiheessa. Tämmöset on suunnitelmat nyt, varmasti ehtivät vielä muuttua tuhanteen kertaan. :D
Se remontista. Puoliskohan sen parissa puuhaa, minä häärään lasten kanssa. Remppaahan tehdään vain arkiaamuisin ja osan päivästä kun mies poistuu iltavuoroon loppupäiväksi. Toivottoman hidasta hommaa näin mutta ei auta muu. Me on lasten kanssa röhnitty pihalla ja puistoissa. Helteistä on nautittu sadettimen kera sekä pienimmäinen saanut kölliä pelkässä vaipassa ja nauttia kesästä siten. :)
Tuuletus vielä loppuun: voitin sacknseatin sittarin arvonnassa! Meillä noita kyllä jo entuudestaan kaksi mutta vienpähän tämän vaikka toiseen mummolaan. Sitten postisetä toi mulle myös ihanan muumimukin jonka sain lehden tilaajalahjana. On se vaan kiva. :)

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Yöks

Makkarin kattoa avattiin tänään sen verran että putket saatiin esille. Unohdin koko homman ja nyt kun painoin pääni tyynyyn ja vielä viimeisen kerran ennen nukahtamista vilkaisin kattoa oli näky tämä. Joo hyvää yötä lasivillat naamalla. :)

KESÄpäivä

Täällä mä värjöttelen meidän uudella terassilla aurinkovarjon alla. Mittarissa 25, 5 astetta ja lasissa hyvää punaviiniä Syrah rypäleistä. Seurana myös hyvä kirja ja päikkäreille pakotettu pikkuveli. :)

Pihapostaus

Oli pakko vaihtaa blogin otsikkokuva kesäisempään, kun havahduin siinä vielä olevan talvimaisemakuva meidän Välppilästä. Samalla kiertelin pihaa ja ihastelin tätä "valtavaa" lääniä ja sen kasvustoa. Kas tässä suurelle yleisöllekin nyt kesäkuun ensimmäisen päivän kunniaksi:


Tästä etupihan vaahterasta on riesaksi asti levinnyt pikku vaahteran alkuja sinne, tänne ja tuonne. Jatkuvasti bongaan jostain pienen vaahteran alun ja kipaisen nopeasti nyppäisemään sen maasta irti. Pirulaisia jo vain 20cm mittaisena kun saa jo tuolloin kiskoa kaksin käsin! Mutta tällä vaahteralla on oma tarinansa ja siksi se on valtavan rakas. Minä nimittäin muistan kun tämä yhteistoimin istutettiin etupihalle kun olin aika pieni tyttö vielä, noin 5-6v vanha. Tuolloin vaahtera oli pieni ruipelo taimi, sittemmin vahvistunut ja nyt jo aika upea puu. Joka mittakaavassa kuitenkin vielä nuori puu vaahteraksi.


Etupihan nurmikko otti vähän osumaa kun kottikärrättiin 8 kuutiota soraa takapihalle. Nyt alue on eristettynä ja tosi hyvin tuo "polku" on jo toipunut. 


Punaiset viinimarjat vielä kovin vihreinä.


Omenankukkalunta.


Reipas viikko sitten kylvötty nurmikko itää.


Näppärän puoliskon rakentama kukkapenkki terassin päädyssä. Olen niin surkea puutarhuri vielä näin alussa oma-piha -uraani, että valitsin turvallisesti samettikukkia ja muutaman yrtin.


Neilikat pitäisi istuttaa jonnekin.


Tomaattini jossa moooonta raakiletta.


Karviasmarjat tulossa. :)

Kaikkiaan tällä pihalla on oma tarinansa minulle, onhan tämä mummolani. Ihan mahtavaa saada hoitaa tätä paikkaa nyt omana ja tehdä niitä muutoksia kun haluaa. Paljon haluan kuitenkin säilyttää, etenkin nuo seitsemän omenapuuta ovat maailman paras asia. Omenaa on syksyllä ihan varmasti riesaksi asti, mutta onneksi on facebook ja voin jaella ystäville omppua omaan käyttöönsä. Eiköhän omputkin täältä sitten lopulta häviä parempiin suihin. :) Karviaismarjoja en ihan kauheasti arvosta, mutta niitä on kakarasta asti tuolta puskista napsittu joten haluan suoda saman ilon omilleni. Viinimarjat toki keitetään mehuksi. :)