tiistai 26. maaliskuuta 2013

Alustavia suunnitelmia ja jo hankintojakin

Uudessa kodissamme mikään paikka ei ole akuutisti remontin tarpeessa, ainoastaan päivittämisen tarpeessa. Kuitenkin päädyimme remontoimaan kylpyhuoneen sekä saunan lattiasta kattoon ihan ensimmäisenä, koska 80-luvulla tehdyt vesieristykset eivät enää nykymittapuulla ole riittävät 5-henkisen perheen lotraukseen. Lähinnä haluamme vain välttää kosteusvauriot, joita ei isovanhempieni vähäisen lotrauksen johdosta ole päässyt syntymään. Kylppäriosaston lisäksi kevään ohjelmassa on pikkuvessan, kodinhoitohuoneen (myös märkätila!) sekä terassin remontointi. Budjetti on melkoisen rajallinen, kun puhutaan näin monesta kohteesta kerrallaan, mutta järkeä vaan rahankäyttöön niin eiköhän tämä tästä. Muita "pikku"hommia on pihan raakkaus mieleiseksi sekä muutaman puun kaataminen etupihalta.

Ollaan nyt ahkerasti kierrelty rautakauppoja ja lähinnä tutkiskeltu erilaisia laattavaihtoehtoja. Tällä hetkellä suunnitelmana on kylpyhuoneeseen seinille iso valkoinen kiiltävä laatta ja suihkun kohdalle joku tehosteraita. Näitä näkyy paljon olevan nyt kuvastoissa ja mallikylppäreissä, miellyttää kyllä omaa silmää. Lattiasta tulee 10x10 laatasta harmaa/musta. Aluksi mietittiin jotain vähän rusehtavaa, mutta jos siihen kyllästyykin? Harmaa ainakin on varma valinta. Nyt pitäisi lähteä liikkeelle siitä lattialaatasta, ei vaan ole aikaa kierrellä laattakaupoissa pääsiäisenä tapahtuvan muuton vuoksi.

Ostettiin 25m2 erä valkoista seinälaattaa jemmaan kodinhoitohuoneen ja vessan seiniä varten. Se oli mukava löytö, 70e maksoi. Laatan laadusta ei kumpanenkaan meistä osaa sanoa mitään, mutta vessa ei ole märkätila joten laadulla ei niin suurta merkitystä kuin kylpyhuoneessa.. Kodinhoitohuone on märkätila, mutta siellä ei vesi siltikään (toivottavasti) tule koskaan lentämään kuten kylppärissä. Pääasia, että laatta oli kivan näköistä, kiiltäväpintainen sekin. :) Lisäksi ollaan bongailti hanoja (jotka muuten aivan sikahintaisia!!) tarjouksista. Tähän mennessä löytynyt kodinhoitohuoneeseen hana sekä pikkuvessaan. Pikkuvessan hana on eco-hana, en tiedä (/ymmärrä) tarkoittaako se tässä hanassa sitä, kun tämä aukeaa vain vähän kun avaa hanan ja jos haluaa vettä vauhdikkaammin ulos putkesta, niin hanan kahvaa täytyy pitää ylhäällä. Itsestään se ei pysy. :)

Pikkuvessan ekohana FM Mattsson 9000E
Kodinhoitohuoneeseen ostettiin Oras Vienda hana, jonka muotoilu oli mun mielestä pikkusen kivampi mitä siinä ihan perus Oras keittiöhanassa.

Oras Vienda 1720

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Taustat ja tarkemmat tiedot

Meidän koti on minun entinen "mummolani". Ensimmäisen lapsen synnyttyä leikkisästi mietittiin, josko "mummolasta" tulisi joskus meidän koti. Isoisäni kuoleman jälkeen oli ilmeistä, että talo myydään parin vuoden kuluttua, jolloin suurempi mielenkiinto taloa kohtaan heräsi. Jossain vaiheessa kertaalleen luovuttiin ajatuksesta jo kokonaan, mutta sitten 2012 loppuvuonna omakotitalokuume yltyi ja "mummolan" myynti oli käsillä..ja hupsista niinhän siinä kävi, että talo ostettiin ja nyt se pitäisi remontoida meille kodiksi. 

Tontti on muinoin ollut osa isompaa tilaa, kunnes tila pilkottiin osiin ja alaa tällä meidän tontilla on n. 850m2, tontti on oma.  Taloa on alettu rakentamaan -84. Isovanhempani eivät ole taloa itse rakentaneet, vaan ostivat sen rakentajilta ja ovat talon ensimmäiset asukkaat. Tontilta löytyy mm. 7 ihanaa, isoa ja paljon satoa antavaa omenapuuta, punaherukka- ja karviaismarjapensaita. 

Talo rakennusvaiheessa, kuvan itselle tuntematon mies seisoskelee about meidän makuuhuoneessa! ;)
Itse talossa on 6h + k + s + 2wc + khh + 2 auton talli. Kokonaispinta-ala 187m2, josta asuinalaa 121,5m2. :) Lisäksi tähän tonttiin, sekä muutamaan muuhun tonttiin tällä samaisella asuinalueella kuuluu käyttöoikeus yksityisrantaan, jota ollaan kyllä lapsuudesta asti hyödynnetty tehokkaasti kesällä pulikointiin ja nyt omienkin lasten kanssa siellä käyty. Ja tullaan käymään jatkossakin!